Tervetuloa kirjoitukseni pariin. Tällä kertaa käydään läpi kattoremontin teettämistä. Huolimatta siitä, kuinka hyvin rakennus on aikoinaan rakennettu, on hyvä pitää silmällä mahdollisia epäkohtia joita saattaa ilmaantua vuosien varrella. Katosta on hyvä pitää huolta ympäri vuoden, jotta se pysyy hyvässä kunnossa, mutta aina ei sekään riitä. Kunnolla asetettu katto tuo mielenrauhaa moneksi kymmeneksi vuodeksi. Mikäli työ on tehty puutteellisesti, aiheuttaa se ongelmia tulevaisuudessa ja remontin tarve voi tulla eteen jo paljon odotettua aikaisemmin.
Rantatalossa tai kesämökillä ei ole kesällä mukavampaa paikkaa kuin laituri, jossa voi viettää aikaa ja josta voi pulahtaa uimaan kuumana kesäpäivänä. Laituria rakentaessa kannattaa miettiä omien tarpeiden ja toiveiden lisäksi sen säänkestoa. Suomessa vedet jäätyvät yleensä talvella ja se vaikuttaa paljon laiturin kestoon ja siihen, miten ja mihin se kannattaa rakentaa. Laiturien jäänkestoon vaikuttaa myös niiden kiinnitys ja ylläpito. Tässä blogissa pohdimme laiturin valintaa sen käyttötarkoituksen ja rannan ominaisuuksien, sekä sääolosuhteiden mukaan.
Rakentaessa uutta taloa tai kattoremontin yhteydessä tulee eteen kattomateriaalin valinta. Katon tärkein tehtävä on suojata rakennusta kaikilta ulkoisilta vaikutteilta, kuten sateelta, tuulelta ja vedeltä. Monilla on mielessään valmiina vaihtoehto, joka itseä miellyttää, mutta kannattaa tarkistaa ammattilaisen kanssa, mikä olisi paras ja sopivin vaihtoehto. Kaikki kattomateriaalit eivät sovi kaikkiin rakennuksiin. Siihen, mikä kattomateriaali kannattaa valita, vaikuttaa muun muassa katon kaltevuus ja rakennustyyppi. Erilaiset kattomateriaalit vaativat myös erilaisen asennuksen ja niillä on erilainen käyttöikä.
Saneerauksella tarkoitetaan yleensä korjausrakentamista, jossa jo olemassa olevaa rakennusta tai sen osaa korjataan tai muutetaan. Korjauksilla ja muutoksilla on tarkoitus saada rakennus päivitettyä alkuperäiselle tasolle, mutta sillä voidaan myös nostaa kiinteistön laatua alkuperäistä paremmalle tasolle. Kiinteistön saneeraus on aina iso päätös ja projektin suunnittelu kannattaakin tehdä huolella, osaavan partnerin kanssa.
Peruskorjauksessa tarkoituksena on yleensä rakennuksen elinkaaren pidentäminen. Kiinteistö saneerataan ja korjataan osittain tai kokonaan vastaavalle tasolle, minkälainen se oli uutena. Tyypillisiä peruskorjauksia ovat esimerkiksi julkisivusaneeraus, alapohja- ja salaojakorjaus, pihakansien saneeraus, kattoremontti, parvekkeiden kunnostus ja linjasaneeraus.
Ilmanvaihtojärjestelmien olennaisena osana ilmanvaihtokanava ohjaa ilmanvaihtojärjestelmän ilmaa rakennuksien eri alueille. Nämä ilmanvaihtokanavat ovat yleensä valmistettu pyöreistä tai suorakulmaisista komponenteista. Vaikka suorakaiteen muotoiset kanavat säästävät enemmän tilaa, kokoon vaikuttaa aina suunnittelussa hydraulihalkaisijan koko, mikä vaikuttaa ilmavirtaukseen putkissa ja kanavissa.
Matalapainejärjestelmissä ja keskipainejärjestelmissä tuuletusputket on valmistettu ohuesta ja galvanoidusta teräslevystä. Vaihtoehtoisesti ilmanvaihtokanavan tuuletusputki voi olla valmistettu alumiinista, ruostumattomasta teräksestä tai muovista. Erittäin suuret ilmastointijärjestelmät ja ilmanvaihtokanavat, joita käytetään esimerkiksi lentokentillä, valetaan betonista. Ne voivat olla useita kilometrejä pitkiä ja ne asetetaan yleensä maan alle.